torstai 28. marraskuuta 2013

Adventures are ahead!

Matka Dallasiin alkaa ihan just! Jännitystä ei ole havaittavissa, mutta koko muu tunneskaala on käyty läpi - haikeus, ilo, odotus, ikävä, hoppu, levollisuus, kihelmöivä into ja mielen hyriseväksi tekevä onnellisuus. Ennenkokematon tunneryöppy koettu ja hyväksytty, tämä on selkeästi uuden alku. Ja mikä tärkeintä, olen siihen täysin valmis. Täältä tullaan, en malttaisi odottaa!

It's time to hop on the plane and begin a brand new era in my life. I'm entirely ready, so here I come Dallas!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kuumaa ja kylmää

Kuvista välittyy viime päivien vastakohtaiset tunnelmat - lämmintä, viileää, odotusta ja ikävää. Olen ollut nuhainen, yskivä ja tukkoinen. Kuumekin on yritellyt päästä kyläilemään, mutta ehkä se tuli taltutettua kymmenellä kupilla kuumaa mustaherukkamehua, valkosipulilla ja villasukilla.
Aurinko on onneksi vilahdellut aina välillä ilahduttamassa ja lämmittämässä päiviäni. Ylihuomenna perjantaina aloitan virkavapaan, palaan työelämästä opiskelijaksi syventymällä taidehistorian uumeniin ja aion nauttia täysin uudesta elämäntilanteestani ihan täysillä. Moni asia muuttuu, mutta tuntuu, että nyt juuri niiden kuuluukin muuttua. Paljon on asioiden eteen tehty työtä, joten ihan pian voin jo huokaista ja hymyillä leveästi.
Elämä on yllätyksiä ja mahdollisuuksia täynnä, kun vain pitää mielen avoinna! Niin se on ollut aina ja niin se on nytkin.

Day after tomorrow will be my last workday for a long, long time and I'll be a student again. Books of art history and museology are already calling my name.

I just need to get rid of this flu and I'll be ready for all things new and exciting!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Syyslomamuistoja

Syyslomasta on jo kulunut aikaa viikkoja, mutta koska lomat ovat aina erityisiä, on nytkin tämän meneen syysloman muistelu paikallaan. Muistan kuinka äitini kanssa mietittiin kesän jälkeen useampaan otteeseen mitä tehtäisiin syyslomalla. Varmaa oli, että syyslomalla vietettäisiin äiti-tytär -aikaa, mutta missä, sitä ei tiedetty. Lopulta ykköslomakohteesta taistelivat etelä ja pohjoinen, tai ennemminkin etelä ja itä, sillä vaihtoehdoiksi oli karsiutunut Barcelona ja Pohjois-Karjala.

Vuorotellen meistä jompikumpi soitti toiselle ja empi jaksaako lähteä lentämään, jaksaako alkaa etsimään majapaikkaa Barcelonasta, jaksaako pakata tarpeeksi ajatuksella, jaksaako sitä ja jaksaako tätä. Mietittiin myös halutaanko sittenkin nähdä auringon ja Gaudín luovuuden sijaan sukulaisia ja tuttuja paikkoja, nukkua tutussa sängyssä ja matkustaa lentokoneen sijaan autolla. Puntaroitiin vaihtoehtoja maaseutu vai kaupunki, lämpö vai viileys, tuttu vai tuntematon…


Lopulta vahvan voiton vei Pohjois-Karjala. Asiaan vaikutti suuresti se, että tulevat kuukaudet ovat elämässäni muutosten aikaa, tutut maisemat ovat jäämässä toistaiseksi muistoihin. On aika ystävien ja perheen, koska myös suurelle osalle heistä tulen sanomaan lähiaikoina heipat ja olemaan kiitollinen nykytekniikalle Skypeineen ja Vibereineen. Siksi kaikesta eniten tällä hetkellä haluan nähdä rakkaitani ja viettää heidän kanssaan aikaa. Tämä tunne oli voimakas myös syysloman aikaan.

Muutama päivä maalla mummolassa teki ihmeitä. Olin onnellinen ajasta, jonka sain viettää keskittyen omiin läheisiin ihmisiin - sukulaisiin ja molempiin mummoihini, kuulla tarinoita isovanhempieni nuoruuden huumasta ja rakkaudesta, nauraa räkättää sohvalla yhdessä äitini ja mummoni kanssa ja katsella vanhoja valokuvia. Näin ensimmäistä kertaa mummostani ja ukistani otetun mustavalkokuvan, jossa he ovat ison ystäväporukan kanssa Kolilla. Mummoni kantoi kuvassa upouutta käsilaukkuaan, joka näytti nahalta, mutta olikin kuulemma muovia, ja johon tuhlatuista rahoista mummoni oli pitkään potenut huonoa omatuntoa. En ollut koskaan kuullut näitä enkä monia muita tarinoita mummoni, ja samalla tietysti ukkini, nuoruudesta, ja olen tosi onnellinen, että sain viettää syyslomani niitä kuunnellen.

Kaiken tämän yhdessäolon lisäksi saunoin vanhassa ulkosaunassa hiljaisuuden keskellä, ulkoilin ja jännitin, ettei mummon suloinen pystykorva karkaa (ei karannut, vaan kilttinä tyttönä palasi aina meidän luokse pikku haistelulenkin jälkeen).  Opettelin myös leipomaan karjalanpiirakoita ja muikkukukkoa perinteisin mummolalaisin reseptein. 35-vuotta on juuri sopiva aika oppia jotain niinkin olennaista suomalaisesta ruokakulttuurista kuin karjalanpiirakkataikinan tekeminen. Olin kuulemma synnynnäinen piirakoiden tekijä. Näppärä perinneleipuri täällä ylväästi vaatimattomasti nyt röyhistelee rintaansa.



I spent my Autumn holiday visiting both of my grandmothers' places in North-Karelia. The holiday was filled with happy stories, old photos, laughter, sauna in the middle of silent countryside and of course lovely family members.
I also learned how to make Finnish traditional pies, Karelian pasties. It was about time!