perjantai 27. joulukuuta 2013

Australia calling

Onnellinen ihminen täällä vaan huikkaa, että Australia kutsuu ja sukat pyörii jännityksestä jaloissa. Mutta sitä ennen, eli ihan kohta, pitää selvitä parista lennosta, joista toinen kestää vajaa 14 tuntia. Se taitaakin olla pisin lento, jonka olen koskaan yhtäjaksoisesti istunut koneessa.

Aloitin tavallista tehokkaamman nestetankkauksen jo eilen ja pidin kroppani vetreänä lenkin ja kuntosalin avulla. Muita selviytymiskeinoja ovat tukisukat tietenkin, tuttu ja turvallinen matkaseura, hedelmiä pullollaan oleva käsilaukku ja toiveikas asenne. Eiköhän kaikki mene hyvin!

I just came to say that I'm off to Australia and so excited! But before I see beautiful Sydney again, I need to deal with two flights, a short one and another not so short, since the flight from Los Angeles to Sydney lasts about fourteen hours. Wish me luck!

torstai 19. joulukuuta 2013

Let the sun shine!

Olen viettänyt viime päivinä kiitettävän ajan googletellen infoa turvallisista aurinkovoiteista. Tiedossa on ollut kyllä, ettei aurinkovoidepurnukoiden sisältö ole sieltä kepeimmästä päästä mitä tulee kosmetiikan ainesosiin, mutta aika huoletta, tai pitäisikö sanoa huolella, olen ihoani niillä aineilla voidellut koko ikäni. Jostain syystä olen ollut tosi leväperäinen näiden aurinkovoiteiden suhteen, vaikka usean muun kosmetiikan suhteen olen ehkä turhankin tarkka. Osa kemikaaleista on siis jo imeytynyt verenkiertooni aikaisempina aurinkohetkinäni.

Nyt on kuitenkin tullut aika aivan uudelle, ja kaapissani hiljaiseloa viettänyt aurinkovoidepurkkirintama on saanut uutta ryhtiä olemukseensa. Kotiin saapui edellispäivänä iHerbin tilaus, joka sisälsi kaksi uutta  aurinkosuojatuotetta, joiden sisältö ei aiheuta huolen väristyksiä.

Kroppaa varten tilasin Real Purityn sinkkioksidia sisältävän voiteen. Purkkikoko on näppärä, voide tuoksuton eikä siitä jää minkäänlaista valkoista väriä iholle, mitä usein pelätään, jos tuote sisältää sinkkioksidia. Tuote tuntuu aika raskaalta, on mattapintaista eikä se jätä sitä kaunista kiiltävää öljypintaa iholle, mistä tykkään useissa "tavallisissa" aurinkotuotteissa. Mutta muuten ensivaikutelma on tosi lupaava.

Toista aurinkovoidetta kaavailin lähinnä nenälle ja korville sekä kokonsa puolesta mukaan otettavaksi vaikka kaupungille mentäessä. Kyse on Elemental Herbsin sinkkipohjaisesta aurinkovoidepuikosta, jonka karu ulkomuoto ja etiketti viehättää silmääni tosi paljon. Pois kaiki turhat kimallukset ja koristeelliset fontit, aurinkovoiteissa riittää, että sisältö toimii. Voiteessa on UVA ja UVB -suojat ja sen suojakerroin on 30, mikä on tietääkseni suurin kerroin, jota luonnonkosmetiikassa on mahdollista saavuttaa. Tämänkin tuotteen sisältö on iholla läpikuultavaa ja mattapintaista mikä taas on hyvä asia, jos tuotetta käyttää vain kasvoilla. Tuoksu on mieto ja muistuttaa jotain pähkinää tai suklaata, en nyt saa mieleeni tarkempaa mielikuvaa siitä, mutta tykkään tuoksusta paljon.

Pian nähdään toimiiko näiden purkkien sisältö käytännössä, kun lähdemme ensi viikolla kolmeksi viikoksi Australian kesään! Täällä Dallasissakin on aurinko paistellut viime päivinä, mutta ulkonaoloajat ovat rajoittuneet kovan kiireen vuoksi 45 minuutin pituisiin lenkkeihin. Sen ajan annan kasvojeni selvitä mineraalipuuterilla, jossa on oma aurinkosuojansa. Käsien ja nilkkojen iho tuottaa tuona aikana ilman aurinkovoiteita päivän D-vitamiiniannoksen, joten niillekään ei voiteita ole tarvinnut levitellä :) En onnekseni pala helposti, vaan ihoni kestää hyvin aurinkoa, joten uskallan antaa sille tilaisuuden tullen lyhyehkön aurinkokylvyn ilman mitään suojatuotteita. Mutta Australiassa aurinko paahtaa joulu- ja tammikuussa kuumimmillaan, joten siellä suoja on välttämätön. Pidän peukkuja purkkiuutukaisteni puolesta!

I ordered new sun protection products from iHerb. I already mostly use natural and chemical free cosmetics, and now I'm trying to become more natural when using sun protection as well, since most of the "ordinary" sunscreens are more or less filled with chemicals that aren't safe to use on your skin.

We're soon traveling to Australia for three weeks, and as we know, December and January are very hot summer months down there. So I'm going to test my new sun protection products there and hope them will work nicely and safe!

tiistai 17. joulukuuta 2013

Eräs onnellinen viikonloppu

Muutama viikko sitten vietin viikonlopun siskoni talossa yksin omissa oloissani puuhaillen valmiiksi pieniä tekemättä jääneitä hommia kaikessa rauhassa, kokaten lemppariherkkuja ja syöden pienoisen ähkyn irtokarkeista. Nautin niin paljon kaikista kauniista neliöistä, jotka sain käyttööni. Nautin täydellisestä sängystä ja keskeytymättömistä pitkistä unista, raikkaista väreistä, hiljaisista hetkistä saunan lauteilla, poreammeista ja takapihan sumuisista näkymistä.

Katsoin lisäksi yllättävän viihdyttävää ranskalaista elokuvaa liittyen pariskunnan kokemuksiin raskaudesta ja vauva-arjesta. Ranskalaiset vain osaavat. Jo pelkkä asunto, jossa elokuvan pariskunta eleli oli niin periranskalainen, että sisustusintoilijalla alkoi ideat pulppuamaan ja ajatukset liitelemään tutuissa sfääreissä tyyliin "jos vain joskus minäkin asun tuollaisessa niin…".  Ja se kieli. Aina kun katson ranskalaisia elokuvia, haluan alkaa petraamaan omaa ranskaani, joka on vähintäänkin ruosteessa.

Niin että loppujen lopuksi vietin inspiroivan ja idearikkaan viikonlopun. Tuli taas todistettua, että joskus sitä on juuri itse itselleen sitä parasta mahdollista seuraa.
I spent lovely lonely weekend at my sister's house just a few weeks ago. I watched a French movie called Un heureux événement about pregnancy and a couple's struggle with having a baby, went to sauna, ate my favorite salad and candies, enjoyed all those bright colors inside the house and foggy weather outside.

Sometimes it's jus good to stay a few days alone with your thoughts and do things in silence and harmony. Thank you my sis!


torstai 12. joulukuuta 2013

The perfect blender

Ei ole muuten mikään helppo homma valita blenderiä, jos kriteerit ovat korkeat, mutta ei ole valmis maksamaan blenderistä kuitenkaan ihan etelän matkan hintaa. Unelmissa välkkyy pelkkiä kehuja ja ylistyksiä kerännyt Vitamixin blenderi, jonka laatua en epäile yhtään. Sillä ammattilaiset surauttavat smoothiensa asiakkaille alta aika yksikön, joten tuotteen on oltava toimiva ja kestävä, mutta hinta ikävä kyllä ylittää budjetin. Minulle riittäisi vallan mainiosti Vitamixin edullisin blenderi Vitamix 5200 Standard (jos tuota nyt edulliseksi voi sanoa), mutta ei, koska hinta on jopa edullisimmassa versiossa melkoisen suuri kotikokille.

Harkinnassa on ollut myös Nutribullet, jota kehutaan myös paljon, mutta siinä kulho-osa on liian pieni useamman ihmisen tarpeisiin. Se on kuitenkin ulkoasultaan aika näppärä ja laatuun voi uskoakseni luottaa. Yksi hyvin vahva ehdokas meillä on Ninja Professional Blender, jossa on tehoja 1000 wattia ja jätti-iso kulho. Ainostaan aika karmiva teräsysteemi vähän hirvittää. Pieni miinus on myös, että kulho on muovia. Lasinen kulho olisi turvallisempi ja pysyisi siistimmän näköisenä ja naarmuntumattomana helpommin. Mutta kaikkea ei voi saada, kunhan nyt saisi sen smoothien.

Blenderin pitää siis olla kohtuuhintainen, murskata jäätä ja jäisiä marjoja ja hedelmiä, ei liian kovaääninen ja ei haittaa, jos se sulautuisi kauniisti keittiön värimaailmaan ja tyyliin. Jokapäiväisessä käytössä blenderiltä vaaditaan myös kestävyyttä ja kulhon pitää olla iso sekä terien turvallisesti pestävät. Ja mikä tärkeintä, blenderin pitää olla tiivis ja luotettava. Kotona Suomessa oma blenderini aukesi joskus pohjasta nostaessani sitä kahvasta, ja voin sanoa, että ne oli painajaismaisia hetkiä, kun iso annos smoothieta levähti blenderin koneosan päälle, siitä keittiön tasolle ja tasolta paksuna, mutta ikävän sukkelana virtana astianpesukoneen kylkeä pitkin lattialle. Ei koskaan enää.

Noh, helpottuneena huokaan, että onneksi on Jamba Juice, joka valmistaa smoothiehimoiselle, mutta toistaiseksi blenderittömälle asiakkaalleen kunnon  terveyspommin, kunhan asiakas vain osaisi päättää minkä smoothien listalta valitsisi.

We're searching for the perfect, or at least almost perfect, blender to make us daily healthy smoothies. It's hard to choose the right one which is not too expensive, yet still efficient and safe. Our top three is Vitamix 5200 Standard, Nutribullet and Ninja Professional Blender, but I'm afraid Vitamix isn't moving to our kitchen because of its price.
Oh, and until I'll have the blender to make smoothies with, I'm glad there's always Jamba Juice!

Kollaasin kuvat: Vitamix, Ninja ja Nutribullet
Photos of the collage: Vitamix, Ninja and Nutribullet

"I'm glad you're here!"

Dallasiin saapuminen sujui pitkästä matkasta huolimatta sujuvasti, vaikka väsymys meinasi ottaa vallan viimeisellä etapilla New Jerseystä Dallasiin. Olen niitä ihmisiä, jotka liian väsyneinä eivät pysty olemaan paikallaan, jalat muuttuvat levottomiksi ja on pakko päästä edes kävelemään, mutta mieluiten kunnolla nukkumaan. Ja vaaka-asentoon. Istualtaan nukkuminen ei yliväsymyksessä onnistu. Näin muuten viime Tallinnan reissulla laivalla nuoren miehen, joka nukkui seisaallaan! Hän säpsähti aina hereille, kun pää alkoi valumaan liian alas rintakehää pitkin ja tasapaino muuttui horjuvan etuvoittoiseksi. Ja en usko, että poika oli edes humalassa. Reppu selässä seisoskeli aurinkoisella kannella ihan selkeän, joskin väsyneen oloisena. Vähän tuli kademieli. Mietin, että olisi sekin joskus ihan hyödyllinen taito osata nukkua seisaalleen.

Mutta takaisin Dallasiin saapumiseen, joka onnekseni tapahtui lopulta sukkelaan koneen ollessa reilusti etuajassa. Olin kentällä parina hetkenä ihan hämilläni ihmisten ystävällisyydestä. Säpsähdin oikein, kun lentokenttätyöntekijä tervehti iloisesti ohi kävellessään. Muutenkin ihmiset hymyilivät ja tulivat keskustelemaan ja toivottivat tervetulleeksi Dallasiin. Laukkujani nostettiin puolestani ja ovia avattiin. Niin ja sanoinko jo, että hymyiltiin.



Sitten unelias muistini alkoi heräämään ja tajusin, että minähän olen muuten ameriikassa, jossa ystävällisyys, hymyt ja small talk kulkevat lapsiin varmasti jo äidinmaidossa. Ei millään pahalla, mutta ainakin tässä asiassa Yhdysvallat peittoaa Suomen mennen tullen. Ja aika monen muunkin maan. Tuntuu virkistävältä, rennolta ja yksinkertaisesti hyvältä, kun ihmiset jakavat hymyjä ja ylipäänsä huomaavat myös tuntemattomat ihmiset. Se tuntuu myös hämmentävältä aluksi. Siihen asti kuin siihen tottuu ja siitä osaa alkaa ottamaan ilon irti.

Täällä siis ollaan, ja ennen kuin pakkanen valtasi kotikulmat, ehdin nauttia muutaman päivän auringosta, jonka kirkkaus kirveli syksyisen Suomen huijaamia silmiä ja sai riisumaan pitkähihaisen paidan pois päältä saman tien, kun astuin ovesta ulos.

Note to self: Elä maassa maan tavalla. Hymyile entistä enemmän, näytä onnesi muillekin, sano kauniita sanoja ja kerro useammin, jos näet jotain kivaa ja kaunista. Mikään ei virkistä ihmismieltä paremmin kuin kauniit sanat tai se, että joku huomaa, että paitasi väri sopii sinulle tai ihmettelee ääneen, että "your eyes are awesome". Ylipäänsä se, että joku huomaa sinun olevan olemassa on ihan jees.

The thing I like the most here in the States, is the fact that people are friendly here. They smile, talk to you even though you're a complete stranger, they welcome you and make you feel you're somebody. As a Finn it's something that confuses me (until I get used to it and begin to enjoy it), but at the same time it makes me so happy and relaxed.

Sunshine also makes me happy. I spent a few summery days until we got some snow and a lot of ice. That's also beautiful, can't deny.

torstai 28. marraskuuta 2013

Adventures are ahead!

Matka Dallasiin alkaa ihan just! Jännitystä ei ole havaittavissa, mutta koko muu tunneskaala on käyty läpi - haikeus, ilo, odotus, ikävä, hoppu, levollisuus, kihelmöivä into ja mielen hyriseväksi tekevä onnellisuus. Ennenkokematon tunneryöppy koettu ja hyväksytty, tämä on selkeästi uuden alku. Ja mikä tärkeintä, olen siihen täysin valmis. Täältä tullaan, en malttaisi odottaa!

It's time to hop on the plane and begin a brand new era in my life. I'm entirely ready, so here I come Dallas!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kuumaa ja kylmää

Kuvista välittyy viime päivien vastakohtaiset tunnelmat - lämmintä, viileää, odotusta ja ikävää. Olen ollut nuhainen, yskivä ja tukkoinen. Kuumekin on yritellyt päästä kyläilemään, mutta ehkä se tuli taltutettua kymmenellä kupilla kuumaa mustaherukkamehua, valkosipulilla ja villasukilla.
Aurinko on onneksi vilahdellut aina välillä ilahduttamassa ja lämmittämässä päiviäni. Ylihuomenna perjantaina aloitan virkavapaan, palaan työelämästä opiskelijaksi syventymällä taidehistorian uumeniin ja aion nauttia täysin uudesta elämäntilanteestani ihan täysillä. Moni asia muuttuu, mutta tuntuu, että nyt juuri niiden kuuluukin muuttua. Paljon on asioiden eteen tehty työtä, joten ihan pian voin jo huokaista ja hymyillä leveästi.
Elämä on yllätyksiä ja mahdollisuuksia täynnä, kun vain pitää mielen avoinna! Niin se on ollut aina ja niin se on nytkin.

Day after tomorrow will be my last workday for a long, long time and I'll be a student again. Books of art history and museology are already calling my name.

I just need to get rid of this flu and I'll be ready for all things new and exciting!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Syyslomamuistoja

Syyslomasta on jo kulunut aikaa viikkoja, mutta koska lomat ovat aina erityisiä, on nytkin tämän meneen syysloman muistelu paikallaan. Muistan kuinka äitini kanssa mietittiin kesän jälkeen useampaan otteeseen mitä tehtäisiin syyslomalla. Varmaa oli, että syyslomalla vietettäisiin äiti-tytär -aikaa, mutta missä, sitä ei tiedetty. Lopulta ykköslomakohteesta taistelivat etelä ja pohjoinen, tai ennemminkin etelä ja itä, sillä vaihtoehdoiksi oli karsiutunut Barcelona ja Pohjois-Karjala.

Vuorotellen meistä jompikumpi soitti toiselle ja empi jaksaako lähteä lentämään, jaksaako alkaa etsimään majapaikkaa Barcelonasta, jaksaako pakata tarpeeksi ajatuksella, jaksaako sitä ja jaksaako tätä. Mietittiin myös halutaanko sittenkin nähdä auringon ja Gaudín luovuuden sijaan sukulaisia ja tuttuja paikkoja, nukkua tutussa sängyssä ja matkustaa lentokoneen sijaan autolla. Puntaroitiin vaihtoehtoja maaseutu vai kaupunki, lämpö vai viileys, tuttu vai tuntematon…


Lopulta vahvan voiton vei Pohjois-Karjala. Asiaan vaikutti suuresti se, että tulevat kuukaudet ovat elämässäni muutosten aikaa, tutut maisemat ovat jäämässä toistaiseksi muistoihin. On aika ystävien ja perheen, koska myös suurelle osalle heistä tulen sanomaan lähiaikoina heipat ja olemaan kiitollinen nykytekniikalle Skypeineen ja Vibereineen. Siksi kaikesta eniten tällä hetkellä haluan nähdä rakkaitani ja viettää heidän kanssaan aikaa. Tämä tunne oli voimakas myös syysloman aikaan.

Muutama päivä maalla mummolassa teki ihmeitä. Olin onnellinen ajasta, jonka sain viettää keskittyen omiin läheisiin ihmisiin - sukulaisiin ja molempiin mummoihini, kuulla tarinoita isovanhempieni nuoruuden huumasta ja rakkaudesta, nauraa räkättää sohvalla yhdessä äitini ja mummoni kanssa ja katsella vanhoja valokuvia. Näin ensimmäistä kertaa mummostani ja ukistani otetun mustavalkokuvan, jossa he ovat ison ystäväporukan kanssa Kolilla. Mummoni kantoi kuvassa upouutta käsilaukkuaan, joka näytti nahalta, mutta olikin kuulemma muovia, ja johon tuhlatuista rahoista mummoni oli pitkään potenut huonoa omatuntoa. En ollut koskaan kuullut näitä enkä monia muita tarinoita mummoni, ja samalla tietysti ukkini, nuoruudesta, ja olen tosi onnellinen, että sain viettää syyslomani niitä kuunnellen.

Kaiken tämän yhdessäolon lisäksi saunoin vanhassa ulkosaunassa hiljaisuuden keskellä, ulkoilin ja jännitin, ettei mummon suloinen pystykorva karkaa (ei karannut, vaan kilttinä tyttönä palasi aina meidän luokse pikku haistelulenkin jälkeen).  Opettelin myös leipomaan karjalanpiirakoita ja muikkukukkoa perinteisin mummolalaisin reseptein. 35-vuotta on juuri sopiva aika oppia jotain niinkin olennaista suomalaisesta ruokakulttuurista kuin karjalanpiirakkataikinan tekeminen. Olin kuulemma synnynnäinen piirakoiden tekijä. Näppärä perinneleipuri täällä ylväästi vaatimattomasti nyt röyhistelee rintaansa.



I spent my Autumn holiday visiting both of my grandmothers' places in North-Karelia. The holiday was filled with happy stories, old photos, laughter, sauna in the middle of silent countryside and of course lovely family members.
I also learned how to make Finnish traditional pies, Karelian pasties. It was about time!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Muutoksia

Viime päivät tuntuu täyttyneen pelkästä pakkaamisesta ja muuttotouhuista, mutta onneksi aina sinne tänne on mahtunut pieniä ja leppoisia hetkiä ilman pahvilaatikoita ja pölyrättejä. Olen viettänyt yhden tosi kultaisen pienen pojan juhlapäivää, kävellyt ympäriinsä rakkailla kotikulmilla ja painanut mieleen lempipaikkojeni tunnelmia ennen muuttoa pois. Olen lenkkeillyt ja käynyt uimassa, jutellut ja jakanut niitä ajatuksia ja tunteita mitä tähän muutoksia täynnä olevaan elämäntilanteeseen on mahtunut.





Kaiken tämän lisäksi olen ollut niin rakastunut ja kiitollinen siitä mitä elämässä tällä hetkellä on, että meinaan pakahtua. Syksyn lehdetkin vilauttelevat sydämiä, kun kuljen ohi. Rakkautta on selvästi ilmassa.
Kaikesta touhusta johtuen on nukkuminen jäänyt liian vähiin, ja sen tosiaan huomaa. Yleensä harvoin vierailevat tummat silmänaluset ovat taas tuttu näky peilissä. Yritänkin korjata univajeen ensi yönä, joka muuten on viimeinen yöni ainakin tosi, tosi pitkään aikaan tässä kodissani. On aika antaa kotini hurmata uudet asukkaat, ja siirtyä itse hurmaantumaan jostain muusta.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Kadonneiden sanojen paluu

Olen viime viikot tyhjentänyt kotiani iltaisin ja viikonloppuisin yllättävällä puhdilla ja tarmolla. Isojen elämänmuutosten edessä energiaa ja voimia löytyy enemmän kuin uskoisi voivan olla olemassakaan. Tavaraa on lähtenyt ikeakasseittain kirpparille, osan omaisuudestani olen myynyt, osa jäi jo kesällä odottamaan paluutani uuteen kotiin ja osan olen lahjoittanut pois tai sijoittanut pitkäaikaislainaan.

Pakkaushommia tehdessäni löysin kauan kaivatun aarteeni, päiväkirjani. Se on ollut kadoksissa toista vuotta, ja sitä on kaivattu useana haikeana hetkenä. Se jolta on joskus kadonnut jotain niinkin henkilökohtaista ja omaa kuin päiväkirja tai kalenteri, tietää varmasti sen kylmän kauhun tunteen mikä kadotuksesta seuraa: "Mitä jos joku on löytänyt sen ja lukee sitä juuri nyt.?", ja vielä pahempaa: "Mitä jos en koskaan saa itse lukea sitä enää?".

Minun kauhun tunteet eivät ehkä olleet sieltä pahimmasta päästä, koska alitajunnassani oli heiveröinen tunne siitä, että en ole voinut kadottaa päiväkirjaani lopullisesti, vaan olen vain laittanut sen varmaan talteen. Ja näinhän asia oli. Se löytyi epämääräisestä laatikosta vielä epämääräisempien tavaroiden, papereiden ja esineiden peittämänä.

Kirja ei ole ihan perinteinen päiväkirja, vaan sieltä löytyy kirjoitusteni lisäksi muutakin piirustuksista italian kielen sanoihin ja kielioppiin sekä uusien ystävien viimeiselle sivulle kirjoittamia yhteistietoja. Sivujen välistä tipahti myös sileäksi litistynyt unikon kukka, viimeisimmältä Italian matkalta säilynyt. Joka tapauksessa tämä kirja on erityislaatuinen, koska sen sivuille on tallennettu elämäni onnellisimman kohtaamisen muistot, joita lukiessa tapahtumat alkavat elämään aina vain uudelleen. Sanat, jotka saavat muistot elämään, ovat liian arvokkaita kadotettaviksi.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Työviikon jälkeen



Perjantain työpäivän jälkeen suuntasin ystäväni luokse. Vaihdettiin kuulumisia rauhassa fetapiirakkaa herkutellen ja teetä juoden, jonka jälkeen vetäistiin kumisaappaat jalkaan ja lähdettiin ulos. Kierrettiin kaksi luontopolkua, ja vähän väliä oli pysähdyttävä ihailemaan syksyn maisemia. Metsä, järvi, raikas ilma, hanhiparvien mekkala sekä ihmis- ja eläinystävät sopivat tähän perjantaihin just hyvin.




Muutaman tunnin ulkoilun jälkeen lähdettiin vielä autolla kohti Kärkölää, jossa järjestettiin Huovilan puiston Valon ja musiikin ilta. Tämä oli minulle ihan uusi juttu, ja pakko myöntää, etten edes tiennyt koko Huovilan puiston olemassaolosta mitään ennen kuin ystäväni siitä kertoi. Ja kun kuulin, että tapahtuma sijoittuu iltaan ja koko upea englantilaistyylinen puisto on valaistu kynttilöillä ja pihasoihduilla, olin myyty ja halusin nähdä tapahtuman omin silmin.

Kynttilät, syksyinen pimeys, vanhojen ratsupolkujen varrella olevat pienet lammet ja sillat, joiden ympärillä kasvoi notkuvaoksaisia puita ja oksissa roikkuvat pyöreät valot tekivät paikasta satumaisen ja tuntui kuin olisi päässyt aikakoneella sadan vuoden päähän historiaan. Mielikuvituks heräsi taas uniltaan ja sai visioilleen parhaat mahdolliset puiteet. Aikuiselle mielelle tekee hyvää päästä edes aika ajoin paikkaan, joka herättelee mielikuvituksen ja saa historian elämään silmien eteen.

Kokemus oli sellainen, että illalla kotiin ajettaessa olo oli erilainen kuin aikoihin. Harmi, että kuviin ei tunnelmaa tai näkymiä pystynyt tallentamaan. Ehkä jalustan kanssa olisi jotenkin onnistunut, mutta sellaista ei nyt matkassa ollut.


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

I love my new KeepCups!

Olen ennenkin intoillut australialaisista KeepCupeista ja kehuskellut omaani maailman parhaaksi matkamukiksi. Minä olen niitä ihmisiä, jotka lipittävät teetä ja smoothieita vähän väliä, haluavat kuljettaa juomia mukanaan ja inhoavat kertäkäyttökuppien aktiivikäyttöä. Haluan tarjota kahvilassa oman mukin täytettäväksi, ettei tarvitsisi käyttää kertakäyttömukia, ja kahviloissa onneksi otetaan tämä hyvällä asenteella vastaan. Etsiskelin kesällä itselleni mukia smoothielle kriteereinä suuri koko, joka säilyttää isommankin smoothieannoksen sisällään, tyylikäs ja turvallisesta ja/tai ekologisesta materiaalista valmistettu. Mistään kriteerit täyttävää mukia ei löytynyt, kunnes keksin KeepCupin.

Aikaisempi KeepCupini kokoa medium on ollut käytössä vuosikausien ajan lähes päivittäin, ja se on edelleen melko hyvässä kunnossa. Ja koska KeepCupien design on kohdallaan ja siihen saa ainakin värien osalta itsekin vaikuttaa, ei mukin olemukseen kyllästy todennäköisesti koskaan. Ja tämähän passaa kestävän kulutuksen ystävälle! Medium-kokoinen muki on vain liian pieni smoothielle, jota tykkään juoda ison annoksen kerralla.

Tilasin mukin smoothielle koossa large, ja koko on täydellinen, olen ehtinyt jo testata. Toimitus oli supernopea ja pahvipakkaus hieno. Lisäksi minun KeepCup-sisarukset saivat pikkuveljen, kun tilasin vielä koossa small yhden kupin. Oli pakko. Olen vain niin ihastunut koko tähän konseptiin ja pahasti pikkuisen koukussa KeepCupin värien valitsemiseen. Suosittelenkin varaamaan aikaa, jos omaa kuppia alkaa suunnitella. Minulla meni tovi jos toinenkin jopa mustavalkoisen kupin suunnittelussa. Siinä ei ehkä ollut väri-iloittelu huipussaan, mutta lopputulos hivelee silmiä ja näyttää omalta.

Pienikin kuppi tulee varmasti yhtä tehokäyttöön kuin isoveljensäkin, koska se on juuri sopivan kokoinen otettavaksi mukaan silloin, kun käsilaukkuun ei isompaa mahdu tai jos opin juomaan kahvia lähitulevaisuudessa. Tämä tulee olemaan oma tarinansa, mutta vihjaista voin sen verran, että olen ajatellut opettaa itseni kahvinjuojaksi siksi, koska kahvin terveysvaikutuksia kehutaan kaikkialla ja koko ajan. Yksi kuppi päivässä ei voi olla liian paha edes krooniselle kahvista yökkäilijälle, eihän?

Mutta palataan matkakupposiin. KeepCupit valmistetaan pääosin kierrätettävästä polypropyleenistä, jonka sanotaan olevan turvallista elintarvikekäytössä. Kuppia ympäröivä "panta" on silikonia. Olen itse kyllä aika skeptinen mitä tulee muoviin, mutta matkamukissa olen silti päätynyt useammastakin syystä muoviseen ratkaisuun. Yksi painavimmista on se, ettei muovi mene rikki niin helposti kuin lasi ja muovisia astioita saa viedä uima-altaille, toisin kuin lasisia. KeepCupin sivuilta löytyy tosi paljon infoa tuotteiden valmistuksesta, materiaaleista ja heidän ideologiastaan, jos asia kiinnostaa enemmänkin.