maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kesätyttö Lontoossa, osa II

Lontoon matka menee ehdottomasti onnistuneimpien reissujeni kärkipäähän. Sen lisäksi, että sää oli paras mahdollinen, kaupunki oli todella siisti ja puunattu ilmeisesti tulevien Olympialaisten ansiosta, liikennejärjestelyt ja turvatoimet oli hiottu huippuunsa ja muutenkin kaikki tuntui sujuvan vaivattomasti ja sujuvasti. En ole mikään kokenut Lontoon matkailija tosin, mutta kyllä kaupunki vaikutti yllättävän raikkaalta ja helpolta verrattuna siihen millainen kuva Lontoosta

Minulle matkan kohokohta oli ehdottomasti Andrew Lloyd Webberin musikaali Oopperan kummitus Her Majesty's -teatterissa. Yksi rakkaimpia lapsuusmuistojani on se, kun katsoin äitini kanssa Oopperan kummitus -elokuvan ja kuinka keskustelimme siitä useaan kertaan myöhemmin. Äitini rakasti tuota elokuvaa, ja minäkin opin rakastamaan sitä. Myös elokuvan upea musiikki lumosi pikkutytön, ja tuos lumous jatkuu edelleen.

Tuosta elokuvahetkestä alkaen olen haaveillut näkeväni musikaalin Lontoossa, ja vihdoin unelmasta tuli totta. En ollut mitenkään erityisemmin yrittänyt saada unelmaani toteutumaan aikaisemmin, vaan ajatellut kutakuinkin tuttuun tyyliin "sitten kun...". Oli epätodellinen tunne saada liput käteen ja vielä epätodellisempaa oli kävellä alas teatterin portaita ja kuulla ensimmäiset tutut sävelet. Olin kuin transsissa koko musikaalin ajan ja onnellinen. Unelmien toteuttaminen tuntuu hyvältä!

Muita matkan mieleenpainuvimpia asioita oli Damien Hirstin ristiriitaisia ajatuksia herättänyt näyttely Tate Modernissa, Sohon pubit, puistoihin sijoitetut aurinkotuolit, joissa pääsi lepuuttamaan jalkojaan lounastaukoaan viettävien bisnesihmisten seurassa, Southbankissa vietetyt iltapäivät, ja ehdottomasti ravintolalöydöt, joista erityisesti vegeravintola Tibits kannattaa kasvissyöjien, ja miksei muidenkin, katsastaa, jos Lontoossa nälkä yllättää. Tuolla sai lautaselleen latoa todella kattavasta tarjonnasta juuri niitä kasvisherkkuja, joita eniten himoitsee. Tämän jälkeen lautanen punnittiin, ja maksu määräytyi annoksen painon mukaan. Ravintola on viihtyisä, raikas, tilava ja aurinkoisella säällä ravintolan ulkopuolen terassilla viihtyi erinomaisesti herkuttelun merkeissä.





sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kesätyttö Lontoossa, osa I

Olen syntynyt heinäkuun lopulla, mielestäni vuoden parhaimpana aikana. Yhdistän syntymäaikaani aina ihoa lämmittävän auringon ja lepppoisan lomafiiliksen. Olen päässyt ottamaan vastaan uusia ikävuosia lähes poikkeuksetta auringonpaisteessa kevyissä kesävaatteissa iho ruskettuneena. Siksiköhän ikääntyminen ei ole koskaan tuntunut ahdistavan tai harmittavan, vaan päinvastoin tuntuvan onnelliselta ja kauniilta?

Olen aina tykännyt kuvitella, että syntymäajankohtani on ollut osittain vaikuttavana seikkana siihen, että minusta tuli kesäihminen henkeen ja vereen. Äitini mukaan kesä, jona synnyin oli poikkeuksellisen helteinen. Ei ollut varmaankaan helpoin aika olla viimeisillään raskaana, mutta toisaalta auringon valo ja pitkät lämpimät illat eivät varmaankaan olleet sieltä sääilmiöiden huonoimmastakaan päästä.

Tänä kesänä pääsin taas juhlimaan synttäreitä auringon paisteessa, tällä kertaa vaan en ihan kotinurkilla, vaan Olympialaisia odottavassa Lontoossa. Neljän päivän matka oli syntymäpäivälahjani Juusolta, ja lähdettiin matkaan muutama päivä ennen varsinaista juhlapäivääni. Aikaisemmalla Lontoon visiitilläni 16-vuotiaana kielimatkalaisena kaupungissa tihkutti vettä ja kaupunki oli muutenkin kliseisen sumuinen ja harmaa, vaikka olin siellä silloinkin kesällä. Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin sääasiat olivat aivan toisin, sillä saapumispäivänämme pitkään jatkuneet sateet olivat loppuneet, ja meitä odotti parhaimmillaan 34 °C. Lämpö, valo, ulkona elämästä nauttivat ihmiset ja kuivat kadut tekivät olemisestamme leppoisaa. Eihän aurinkoista kaupunkia voinut kuin rakastaa!











perjantai 20. heinäkuuta 2012

Täydellinen kesäpäivä

Jos tänään joku kysyisi mitä tarvitaan onnelliseen kesäpäivään, olisi vastauskeni varmaankin seuraava lista: Villa-Roosan taidenäyttely, kummilapsen iloista seuraa, rakas lapsuudenystävä, aurinko ja keinumista keskellä omenapuita.














torstai 19. heinäkuuta 2012

Matkamuistoja

Tuntuu, että koko Baskimaa eli joka solullaan kesää ja hiekkarantaa. Se näkyi kauppojen ikkunoissa, kaduilla, ihmisten pukeutumisessa, äänissä... Tämä tunnelma tarttui turistiin, joka hymy huulillaan työnsi varpaat rantahiekkaan ja antoi kuohujen kastella jalat reisiin asti.

Lempeät, mutta samalla mehukkaat värit, rantaan lyövien aaltojen ääni, auringon lämmittämä iho, vaatteiden poimuista tippuvat hiekanjyvät ja jäätelöstä makea suu palautuu kaikki mieleen, kun näitä kuvia katselee. Älkää muistot kultaiset koskaan haihtuko!

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

San Sebástian















Espanjaan siirryttäessä sää muuttui viileämmäksi, kadut eläväisemmiksi, tuulet kovemmiksi ja lautaset täydemmiksi. Lautaset nimittäin täyttyivät taas tapaksista, tai tarkemmin Pohjois-Espanjan, erityisesti Baskimaan, omista herkuista, joita kutsutaan nimellä Pintxos. Ne ovat todellakin Baskimaan kulinaristinen lahja maailmalle.

Syömisen lisäksi ohjelmaan kuului makoilua rannalla kääriytyneenä meressä viihtyvältä surffarilta lainattuun lämpimään ja ihan liian suureen huppariin, maleksimista iltahämyisessä kaupungissa ja ylisöpöjen koirien bongailua.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Vahvan naisen lumoissa

Pyöräiltiin Ateneumiin katsomaan n i i n kauan odotettu Helene Schjerfbeckin näyttely, joka kuuluu Helene Schjerfbeckin 150-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoon. Teoksia oli valtava määrä (Ateneumin sivuilta lunttasin, että teoksia on näyttelyssä yli 300), osa ennestään tuttuja ja rakkaita, osan näin ensimmäistä kertaa.

Helene Schjerfbeck on minulle tärkeä taiteilija, rakastan monen muun lailla hänen töitään, mutta minua kiehtoo myös hänen elämänsä, ajattelutapansa ja tahdonvoimaa ja päättäväisyyttä huokuva persoonansa. Helene tuntuu jotenkin kovin tutulta, ja minä ihailen häntä täydellä sydämelläni. Schjerfbeck on muuten ensimmäinen taiteilija, johon tutustuin ja jonka nimen ylipäänsä muistan lapsuusvuosiltani. Olin alle kouluikäinen, kun kuulin hänestä ensimmäisen kerran ja näin kuvia joistakin hänen teoksistaan. Se oli rakkautta jo silloin, ja se on rakkautta edelleen. Tulen palaamaan näyttelyyn varmasti vielä monta kertaa. Helenen töistä ei voi saada tarpeekseen.



Vielä kerran Lacanau Océan

iPhonen kuvakansio oli täynnä muistoja - aarteista ainutlaatuisimpia.