sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Raskausajan ihonhoito, osa I

Minulta on kyselty miten hoidin vartaloni ihoa raskaana ollessani. Vastaan aina, että hyvin yksinkertaisesti ja hyväksi koetulla tavalla. Raskausaika, ainakin ensimmäistä odottaessa, saattaa olla joskus stressaavaa, kun päässä pyörii miljoona uutta asiaa. Mietin kovasti miten voisin tehdä raskaudestani mahdollisimman miellyttävän kokemuksen itselleni, ja elää myös niin, että vauvallakin olisi asiat hyvin. Tarvitsin itselleni mielenrauhan, ja keinoni onnelliseen ja mahdollisimman huolettomaan raskauteen oli karsia elämästäni ylimääräiset kemikaalit ja elää entistä puhtaampaa, terveellisempää ja hymyilevämpää elämää.

Jätin suihkusaippuat kokonaan pois ja korvasin ne yhdellä ainoalla tuotteella, luomu kookosöljyllä. Kosteusvoiteenkin jätin pois, koska kookosöljystä iho jäi niin kosteutetuksi, sileäksi ja pehmeäksi, etten tarvinnut kosteusvoidetta enää. Vatsani, lantion ja reidet voitelin lisäksi karitevoilla. Tämäkin luomua. Olen sitä mieltä, että luomu karitevoi on parasta mitä voit vartalollesi raskausaikana levittää. Se on turvallista äidille, ja mikä tärkeintä, turvallista myös sikiölle. Se on riittoisaa, sitä voi käyttää huulirasvana, käsivoiteena ja kosteusvoiteena. Se sopii kaikkeen! Ja sen uskotaan estävän parhaiten raskausarpien syntymistä. Sanotaan, että raskausarpia tulee, jos on tullakseen, ja niiden syntymiseen vaikuttaa moni asia perimästä ihotyyppiin ja ihonhoitorutiineihin. Luulen, että geenieni lisäksi sheavoilla oli suuri merkitys siihen, ettei minulle tullut raskausarpia ollenkaan. Kookosvoin uskotaan auttavan myös, mutta minä vannon sheavoin nimeen. Karitevoi on aika paksua ja tahmaista, joten ainut miinus on, että sen levittämisessä pitää nähdä vähän vaivaa. Se lämpenee kämmenten välissä kuitenkin melko nopeasti ja imeytyykin aika pian, joten vaiva kannattaa.

Kookosöljyä käytin eri merkkejä, mitä nyt kaapissa sattui olemaan. Siirsin lusikalla osan öljystä erilliseen purkkiin, jota säilytin kylppärissä. Karitevoissa on huomattavampia eroja. MInä tykkäsin käyttää Molivera Organicsin karitevoita. Tilasin tuotteen Amazonilta, eikä ison purkin hintakaan päätä huimaa. Yksi purkki riitti minulla koko raskauden ajan. Suomesta löytyy luomukaritevoita varmasti tosi hyvin luontaistuotekaupoista ainakin.

Loppuun vielä varoituksen sana: kookosvoi jättää suihkun ja kylpyammeen liukkaiksi! Erityisesti ison raskausvatsan kanssa suosittelen olemaan tosi varovainen suihkusta poistuessa. Kookosvoi ainakin meillä liukeni viemäriin hyvin, kun suihkutilan pintoja huuteli suihkun jälkeen hetken lämpimällä vedellä. Tein myös usein niin, että levitin öljyn iholle vasta sitten, kun olin lopetteanut suhkun. Näin sitä ei myöskään mene niin paljon hukkaan. 


lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän tärkein ajatus

Päivänä jolloin erityisesti muistetaan ystäviä ja rakastettuja, haluan jakaa ajatuksen, joka tuli vasraan teepussista: Be proud of who you are eli Ole ylpeä siitä mitä olet.

Lähetin juuri tekstin parhaalle ystävälleni, ja hän vastasi, että osuva ohje, joka meidän kaikkien olisi hyvä muistaa. Niin totta! Joskus sitä unohtaa arvostaa itseään tarpeeksi. Nurisee tyytymättömyyttään ulkonäköönsä, valittaa riittämättömyyttään ja osaamattomuuttaan tai mikä pahinta, vertaa itseään muihin. Aika kamalaa sitä tyyppiä kohtaan, joka kuitenkin joka päivä huolehtii siitä, että saat elää tätä elämää, liikuttaa sinua paikasta toiseen, näyttää sinulle ihmeellisiä asioita ja mahdollistaa sen, että voit kokea elämän juuri niin kauniina kuin se on.

Rakasta itseäsi. Silloin on niin paljon helpompi rakastaa myös muita.

It's Valentine's Day and I just want to ask you to be proud of who you are. You are precious and beautiful. Love yourself. Then it's easier to love other people too

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Perinteinen perjantailenkki

Päätettiin ystäväni kanssa, että aletaan käymään joka perjantaiaamu yhdessä lenkillä. Käyn joka tapauksessa arkiaamuisin lenkillä vauvan kanssa, joten mikäs sen parempaa kuin saada ystävä mukaan ja päivittää samalla viikon kuulumiset.
Nykyisen kodin suurimpia riemuja on ollut se, että pääsen lenkkipolulle suoraan kotikadulta. Se ei ole ihan itsestään selvyys täällä Dallasin alueella, jossa jalkakäytäviä tai lenkkeilyreittejä ei ihan liikaa ole. Kun lähdin edelliseltä asunnolta lenkille, oli vaihtoehtoja tasan kaksi: joko ajaa autolla viisi minuuttia lähimmälle urheilualueelle tai kävellä vilkkaan tien vartta kymmenen minuuttia, että pääsin asuinalueelle, jossa oli jalkakäytäviä. Yleensä valitsin jälkimmäisen, ja joka kerta ahdistuin autojen melusta ja siitä, että piti odottaa ikuisuus liikennevaloissa päästäkseni jatkamaan lenkkiä.


Nyt on ihan eri meininki, ja arvatkaapa olenko asiasta onnellinen! Pääsen kotiovelta muutamassa sekunnissa hiekkapolulle ja siitä kymmenessä minuutissa kunnon trailille, jossa on jopa jonkinlaista metsää ympärillä. Metsissä tietenkin asustaa Suomalaisella mittakaavalla eksoottisia otuksia kuten vyötiäisiä ja kirkkaanpunaisia lintuja. Joskus taivaalla liitelee, lentokoneiden lisäksi, haukkoja vai olisiko ne jopa kotkia?

I'm glad to live next to the trail. Jogging in the woods makes me happy as a hippo!

maanantai 9. helmikuuta 2015

Yhdeksän kuukautta

Meidän pikkumies on jo yhdeksän kuukautta! Aateltiin vähän juhlistaa asiaa ja mentiin altaalle juomaan drinksut. Pienelle maito, isommalle uber-terveellinen jo tutuksi tullut pullo elinvoimaa. Minä istuin altaan reunalla, hän sitterissä. Siinä me katseltiin veden pintaa ja kuunneltiin kevään ääniä. Aurinko paistoi silmiin, jos katsoi ylös oikealle puiden latvojen taakse.




























Our little one is already nine months old! We went to our backyard to have drinks and celebrate. He drank milk, I drank uber-healthy Suja Juice. Sun was shining and we were happy. Simply things are usually the happiest things.

Ice cream, I scream!

Kesä tuli tänne taas. Muutama päivä oli taas untuvatakkikeliä, mutta tänään saatiin tehdä pihahommia shortseissa lämpötilan ollessa +23 asteessa. Teksasin sää näin keväällä voi vaihdella talvesta kesään yhden yön aikana, jopa nopeammin. Tällä viikolla ollaan esimerkiksi yhtenä aamuna raapattu auton ikkunoita!

Tänään oli juuri sopiva keli, lämmintä kuin Suomessa kesällä. Sen kunniaksi syötiin pitkästä aikaa Teksasin omaa ylpeyden aihetta, Blue Bell -jäätelöä. Jotkut väittävät sen olevan Amerikan parasta jäätelöä, ja onhan se hyvää. Sitä myydään 19 osavaltiossa, joten ihan joka osavaltiosta tätä herkkua ei edes saa. Jos nyt kuitenkin sattuu asumaan tai vierailemaan osavaltiossa, jossa Blue Belliä ei myydä niin, Amerikassa kuin ollaan, löytää korvaavan herkun varmasti helposti paikasta kuin paikasta.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Lohturuokaa

Mitä tekee ihminen, joka on enemmän tai vähemmän uuvahtanut työtaakan alla, nukkuu katkonaisia yöunia ja joka ei, piru vie, vieläkään ole löytänyt niitä sukkiaan? No menee tietenkin lempikauppaansa ja ostaa kalliin korillisen ruokia, joista on aina haaveillut, mutta joita ei ole koskaan ennen raaskinut ostaa.
Näin tapahtui minulle sunnuntaina. Ostokseni olivat kyllä täysin perusteltuja. Kaikkien yllä mainittujen epämiellyttävien pikku ahdinkojen lisäksi, yksi läheisimmistä ystävistäni täällä päin maailmaa muutti tänään takaisin kotimaahansa Kreikkaan. Se oli viimeinen pisara. Minulle tuli olo, että energiani valuivat minusta pois, ja jotain oli tehtävä, että saisin ne takaisin.
Voin sanoa, että ylihinnoiteltu terveellinen ruoka teki tehtävänsä. Kun istahdin sohvalle katsomaan Super Bowlin väliaikaa Lenny Kravitz tähtäimessäni, söin muutaman valkosipulilla maustetun kalesipsin ja kulauttelin punajuuri-kurkuma-jamitäliemuitaterveellisiäainesosia -juomaani, alkoi olo parantua. Olkoonkin, että punajuurijuoma maistui tismalleen siltä miltä mummolani juureskellari tuoksuu. Ei ollenkaan pahalta, mutta erikoiselta ollakseen kallis terveysjuoma. Tai ehkä juuri siksi se siltä maistuikin. Plussaa tuli toki onnellisista muistoista, joiden avulla pääsin mielessäni hetkeksi mummolan juureskellarin ovelle nuuhkimaan.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Terveisiä työmaalta!

Meillä on remontti vielä vähän vaiheessa, mutta silti koti tuntuu kodilta. Ja pikku hiljaa onneksi alkaa näyttääkin siltä. Entisten asukkaiden räiskyvät värit ovat muisto vain, ja tilalle on tullut valkoista ja vaalean harmaata, jotka toivat taloon tuplasti enemmän neliöitä ja suorastaan imaisevat auringon valon ikkunoista sisään. Elämä talossa on valoisaa. Mitä se onkaan sitten, kun vanhat kaihtimet on vaihdettu uusiin raikkaanvalkoisiin ja ikkunat pesty, viimeisetkin edellisten asukkaiden elämisen jäljet siirretty pois ja korvattu puhtaammilla sävyillä?

Asuminen keskellä remonttia muuttolaatikoiden keskellä voisi olla rankempaakin. Tai sitten ei. Kaipa kaikki riippuu asenteesta ja siitä miten paljon pystyy sulkemaan mielensä keskeneräisten asioiden ajattelulta. Olen esimerkiksi päättänyt, että ihan sama millaisissa asukokonaisuuksissa lähden vaunulenkille. Koska jos välittäisin nyt tyyliseikoista, en voisi liikkua kotiovesta ulos ollenkaan. Vaatteeni ovat hujan hajan mytyissä lattialla, lenkkarit ovat kadoksissa ja osa urheiluvaatteista pesua vailla.

Ennen vanhaan olisin kyllä jo ehtinyt järjestellä muuttolaatikoissa lymyävät tavarat tip top omille paikoilleen armejamaiseen rivistöön alta aikayksikön. Minähän olen, tai ainakin olin, lähes neuroottinen järjestyksen ystävä. Mutta nykyään elämän tahdin sanelee hurmaava pieni ihminen, joka tekee joka päivä parhaansa opettaakseen perheen aikuisille, että aina ei tarvitse eikä edes voi kulkea sekuntikellon rytmittämää elämää, jossa ei säröille ole sijaa. On ollut pakko antaa periksi ja katsella kaaosta vielä yksi päivä lisää. Ja toinen. Ehkä vielä kolmaskin.

Mutta yksi asia ottaa päähän jo-ka i-ki-nen päi-vä. En löydä sukkiani mistään! Ja täällä on sattumoisen juuri nyt kylmä. Keittiön lattiat ovat jäätävät, joka askeleella lattiasta hohkaa kylmyys ja ulos mennessä kylmyys kaksinkertaistuu. Tässäkin onnettomuudessa piilee helpotuksekseni onnen jyvänen. Mieheni sukat onneksi eivät ole hukassa. Viis siitä, että ne ovat minulle monta numeroa liian suuret. Parempi liian suuri sukka kuin ei sukkaa ollenkaan.

torstai 15. tammikuuta 2015

Paikoillanne, valmiit, hep!

Meillä puhaltaa uudet tuulet kotirintamalla. Ja kovaa puhaltaakin! Saatiin maanantaina avaimet käteen ihkaomaan taloon. Tämä iloinen hetki käynnisti tapahtumaketjun, joka alkoi tyytyväisillä ja helpottuneilla huokauksilla, jatkui varovaisella tilannekartoituksella talossa tehtävistä muutoksista ja kiihtyi loppua kohden pienen paniikin säestämään to do -listojen tekoon. Tapahtumaketjun seurauksena meidän pieninkin liikenevä vapaahetki on nyt täytetty remppatalkoilla, remonttisuunnittelutreffeillä ystävien kanssa, siivouspäivillä, maalikaupoissa kiertelyllä ja siinä sivussa tietenkin pakkauksella. Muuttopäiväkin on sovittu. Ja niin, lauantaina klo 10 saapuu kotiimme liuta ystäviä, jotka ovat halukkaita maalaamaan kaikki seinät.


Remonttia varten meidän ensimmäinen ostos oli mittanauha. Sitten ostettiin muutama purkki maalinäytteitä. Jostainhan se on aloitettava. Tarkkasilmäiset sivusta seuraajat saattavat aika ajoin huomata meidän touhussa koomisia piirteitä, mutta olen sitä mieltä, että mittanauha on olennainen väline kaikkeen mikä liittyy remontoimiseen.

Koska perhe on kaukana Suomessa, on onni omistaa ystäviä, jotka ovat enemmän kuin halukkaita auttamaan. Koska silloin kun omat aivot käyvät ylikierroksilla yrittäessään päättää mitkä ovat juuri ne oikeat talon seinien tulevat värit, on erittäin tervetullutta saada apua ystävältä, joka vaikka viihdyttää perheen pienimmäistä sen hetken, että pystyy itse koota rauhassa ajatuksensa ja saada jotain konkreettista aikaan.



tiistai 25. marraskuuta 2014

Kaupunki sumusateen keskellä

Palattiin Seattlesta jo melkein kolme viikkoa sitten. Ei tätä ajan vauhdikasta kulkua voi kun ihmetellä. Jos siis vain jaksaisi. Ja vaikka kuinka koitan tarttua hetkeen, en aina ehdi. Päivät vilahtaa ohi, ja joka päivä tekemättömien asioiden lista kasvaa. Silti olen vakuuttunut siitä, että teen ja touhuan nykyään enemmän kuin koskaan ennen. Vauvan kanssa eläminen pistää kaiken ylösalaisin ja nurinkurin, ja mikäpä siinä. Jos pysyvän minikaaoksen ja tekemättömien rästihommien keskelläkin jaksaa hymyillä enemmän kuin koskaan ennen elämässään, on kaikki hyvin.
Hymyilystä puheenollen, meidän matka Seattleen oli myös onnea täynnä. Olin onnellinen sumuisesta vesisateesta, värikkäistä lehdistä puissa, yhteisistä viikonloppuretkistä Seattlen ulkopuolelle, ulkoilmasta ja uskokaa tai älkää, viileästä ilmasta.

Omanlaiset ihmiset, luova ilmapiiri ja elämästä nauttimisen maku näkyi ja tuntui. Dallasin kliinisyyden ja jonkinasteisen persoonattomuuden jälkeen Seattlessa osasi omalla tavalla nauttia jopa kadulla näkyvistä roskista. Ne kun olivat todiste siitä, että kaduilla elettiin, liikuttiin ja no, roskattiin. Täällä Dallasissa ei jalkakäytäviä liiemmin ole, ja jos on, niillä harvemmin kukaan kävelee. Ihmiset elävät autoissaan, siltä joskus tuntuu. Mutta joka paikassa on oma viehätyksensä, Seattlessa se oli juuri tuo elämisen jälki.

















Time for some Seattle pictures. It's no wonder so many artistic souls get their inspirations from this city. There was just something magical in Seattle.

maanantai 27. lokakuuta 2014

I could live here!

Puolen vuoden blogitauon jälkeen on hyvä jatkaa hommaa yhdessä viihtyisimmissä kaupungeissa, joissa olen koskaan käynyt, eli Seattlessa. Ollaan oltu täällä koko perheen voimin kuusi päivää, ja raikasta syysilmaa hengitellessä on mieli ja kroppa nauttinut täysillä. Kesäihmisen on myönnettävä, että vaikka se auringon valo onkin hellivää, lämmintä ja kaunista, alkaa siihenkin kyllästyä, jos lämpömittarin lukemat pysyvät kuumimpana kesäaikana neljänkympin yläpuolella ja muinakin vuodenaikoina useimmiten tosi korkealla. Varsinkin, kun perheeseen on tullut uusi pikkuinen ihminen, jonka iho ei vielä tuollaisia lukemia kestä, alkaa sitä kummasti kaivata pientä vesisadetta, viileitä päiviä, tuulta ja raikasta ulkoilmaa.

Kahden viikon matka Seattleen on varmaan parasta mitä tähän väliin olisi voinut toivoa. Täällä on ruska parhaimmillaan ja tosi kaunista. Vettä sataa välillä niinkuin Seattlessa ilmeisesti usein tapahtuu ja ulkona on just sopivan lämmintä, että syysvaatteilla selviää iltaisinkin. Ensivaikutelmat Seattlesta kivan sään lisäksi ovat olleet muutenkin positiiviset. Ihmiset ovat täällä tosi ystävällisiä ja useiden pukeutumistyyli virkistävän yksilöllistä ja rentoa. Ulkoilmaihmisiä nämä täällä myös selvästi on - lenkillä juostaan kaikilla keleillä, ja kumisaappaissa, maihinnoisutakeissa ja reppu selässä hoidetaan kauppaostokset ja koiran ulkoilutukset. Koiria täällä muuten näkyy paljon. Ja niitä lenkkeilijöitä. Voisin kuvitella itseni ihan seattlelaiseksi! Vetäisin vain pipon päähän, Hunterit jalkaan, nappaisin (toistaiseksi vielä kuvitteellisen) koirani hihnan päähän ja painelisin punavaahteroita pursuavaan puistoon pitkälle kävelylle. Tämän jälkeen istahtaisin johonkin luomukahvilaan, joita tästä kaupungissa on myös helppo löytää.



Starbucks on täältä lähtöisin, ja vaikka tuo ketju ei omiin suosikkeihini pääsekään, oli silti mielenkiintoista nähdä täällä edelleen toiminnassa oleva 70-luvun Starbucks, joka on kaupungin ja koko maailman yksi ensimmäisistä Starbuckseista ja peräisin siltä ajalta, kun koko nykyinen megaketju oli vain pikkuriikkinen viaton seattlelainen kahvila. Ehkä tuon kahvilaketjun seattlelaiset alkujuuret ovat antaneet oman leimansa kaunpungin kahvilakulttuurille ja seattlelaisten kahvi-identiteetille? Täällä on nimittäin kaikenlaisia kahviloita joka makuun, ja näyttää näin muutaman päivän kokemuksella siltä, että täällä osataan arvostaa niitä.

I'm lucky enough to spend couple of weeks in Seattle where the Autumn is on its best right now! After high temperatures in Dallas, the trip to Seattle came in handy. I've enjoyed fall foliage, brisk air and lovely cosy cafés! I just love sitting relaxed in an authentic coffeehouse, sipping my tea and watching people. Somehow it's very difficult to do in Dallas. Not because there weren't cafés, there are loads of them, but most of them are chain cafés and not very inspiring to me. So right now I'm going to enjoy everything in this inspiring and fascinating city and be happy I could visit this place right now.